Polly menee bussilla

Bussi saapui vanhan postikortin värisenä, ja ratissa istui kapybara sellaisen rauhalla, joka on ajanut samaa linjaa vuosia ja pitää siitä yhä. ”Meneekö tämä bussi keskustaan? Minun pitää päästä pääaukiolle.” Kapybara nyökkäsi niin hitaasti, että pelkkä nyökkäys rauhoitti, ja ovet taittuivat auki kuin kutsu.

”Yksi lippu, kiitos. Tämä on ensimmäinen kertani tällä linjalla.” Ensimmäiset kerrat olivat kapybaran erikoisala. ”Paljonko se maksaa? Tänään minulla on vain kolikoita.” Kolikot putosivat lokeroon yksi kerrallaan, ja bussi odotti ilman ainuttakaan kärsimätöntä ääntä. Polly valitsi ikkunapaikan ja katseli, kuinka kortteli järjesti itsensä: tori, kulmakahvila, suihkulähde jossa kaikki kääntyvät väärin.

”Missä minun pitää jäädä pois pääaukiolle?” Siipi leijui jo punaisen napin yllä, kun kapybara käänsi korvaa taaksepäin. ”Seuraava pysäkki! Hienoa, menen jo ovelle.” Aukio ilmestyi, leveänä ja täynnä kyyhkysiä joilla oli mielipiteitä. ”Kiitos kärsivällisyydestä! Nähdään myöhemmin!” Ovet taittuivat kiinni, postikortti jatkoi matkaansa, ja keskellä uutta kaupunkia Polly tunsi ensimmäistä kertaa, miltä tuntuu tietää tie kotiin.