Sukeltava Muuttohaukka

Polly ajatteli muuttohaukkaa kaksi päivää. Hän halusi tuntea sen syöksyn muodon.

Kolmantena aamuna, ennen kuin vieraspaikat täyttyivät, hän meni El Capitanille. Hän löysi muuttohaukan korkealta kielekkeeltä. Se oli uros, pienempi kuin naaras, jonka hän oli nähnyt Tomasin kanssa. Liidunharmaa selkä, valkoisella raidallinen rinta. Se söi jotain.

Hän istui manzanita-oksalle viidenkymmenen metrin päähän ja odotti.

Muuttohaukka lopetti ateriansa. Se pyyhki nokkansa kiveen ja katsoi häntä. Sitten se astui pois kielekkeeltä.

Se ei räpyttänyt. Se taittoi siipensä vartaloaan vasten, kuin lehti vedettynä varteen, ja syöksyi. Se kiihtyi. Se ohitti kallion puolivälin kahdessa sekunnissa. Sitten se levitti siipensä, kaartoi ja katosi tukipilarin taakse.

Muuttohaukan syöksy voi saavuttaa 380 kilometriä tunnissa. Se on nopein liike mihin tahansa eläin pystyy. Syöksyäkseen niin nopeasti ilman vammoja, muuttohaukoilla on kolmas silmäluomi, joka sulkeutuu silmän päälle pitääkseen tuulen poissa. Niillä on pienet kartiot sieraimissaan, jotka hidastavat keuhkoihin tulevaa ilmaa.

Polly ei ollut rakennettu siihen syöksyyn. Hän tiesi tämän. Mutta uteliaisuus oli suurempi kuin tieto.

Hän lensi kielekkeelle ja katsoi alas. Pudotus oli lähes pystysuora. Hän taittoi siipensä vihreää vartaloaan vasten. Hän kallistui eteenpäin. Hän putosi.

Se ei ollut muuttohaukan syöksy. Se oli papukaija liian kiireessä. Hän horjui. Tuuli pääsi yhden siiven alle. Hän korjasi, menetti linjan, korjasi taas. Kahdenkymmenen metrin kohdalla hän avasi siipensä ja nousi ylös löysässä, nolossa kaaressa.

Hän yritti uudelleen, pienemmästä, alemmasta oksasta. Sitten taas, vielä alempaa. Puoleen päivään mennessä hän oli tehnyt kahdeksan lyhyttä syöksyä. Yksikään ei ollut muuttohaukan syöksy. Kaikki olivat hieman parempia kuin edellinen.